Lumivakiot-pyörätuolitanssikilpailu 28.1.2018

Lumivakiot on nimensä mukaisesti vakiotanssikilpailu. Tarjolla on sääntöjen mukaiset, eli sarjanousupisteitä kartuttavat, vakiotanssikategoriat kaikilla sarjatasoilla, ja lisäksi erilliskilpailuita. Samana viikonloppuna järjestetään myös Tammileiri, jolla aiheena myöskin vakiotanssit!

Tulokassarjalaisille on erilliskilpailuina tarjolla tanssit, jotka ovat heillä seuraavana edessä pre-champion -sarjassa, eli combipareilla hidas foxtrot ja quickstep ja duopareilla wieninvalssi ja quickstep.

Pre-champion-sarjalaisille on myös tarjolla erilliskilpailuna ”puuttuva” tanssi, eli combipareille wieninvalssi ja duopareille hidas foxtrot.

Singletanssijat pääsevät hiomaan vakiotanssiosaamistaan valssi & tango -erilliskilpailussa.

Lisäksi lavatanssiosiossa voi tunnelmoida hitaan valssin, tangon, suomalaisen valssin ja foksin tahtiin.

Ennen kilpailun alkua on mahdollisuus osallistua kilpailukäyttäytymisen harjoitteluun, jossa käydään läpi lattialle tulo ja sieltä poistuminen, yleisön tervehtiminen ja kiittäminen sekä palkintojenjaon kulku.

Aika: sunnuntai 28.1.2018 klo 13.00-17.00

Kilpailupäivän alustava aikataulu:
09.00-12.00     Luokittelut
11.30-13.00     Lounasmahdollisuus
13.00-14.00     Kilpailukäyttäytymisen harjoittelua (sisältyy kilpailumaksuun)
14.30-17.00     Lumivakiot-kilpailu

Paikka: Validia Kuntoutus Helsinki eli Synapsia-talo Nordenskiöldinkatu 18 B, Helsinki

Järjestäjä: Suomen pyörätuolitanssiliitto PYTLI ry

Hinnat:

Kilpailumaksu 25 € / henkilö (sis. kilpailukäyttäytymis-harjoittelutunnin)

Lounas 12 € / hlö (varataan ilmoittautumislomakkeen Lisätiedot-kentällä)

Majoitus: Kilpailupaikkaa lähin hotelli on Cumulus City Meilahti (Tukholmankatu 2, 00250 Helsinki), jossa on runsaasti esteettömiä huoneita.

Ilmoittaudu TÄSTÄ viimeistään 10.1.2018

Lataa ESITE.

Lataa KILPAILUKUTSU.